Syksyn lahja
Ensi maanantaina vietetään Maailman elinympäristöjen päivää. Se muistuttaa oikeudestamme hyvään, turvalliseen ja kestävään elinympäristöön.
Meillä on paljon, mistä kiittää ja mitä vaalia. Yksi – se kaunein – osa elinympäristöämme on luonto.
Zacharias Topeliuksen ajatus, jonka löysin kirjasta Suomalainen metsäkylpy, kuvailee elävästi:
”Rakastan metsää ja merta, kumpaisenkin syvää rauhaa ja raivokasta myrskyä. Aurinkoa, tähtiä ja pilviä, revontulia, salamaa, rankkasadetta, korkeinta, ihaninta, taistelun, voiton ja valon täyttämää, kaikkea mahtavaa ja suurta taivaassa ja maassa, kaikkea kaunista ja suloista tässä elämässä – niitä minä rakastan ja siksi ne ovat minun. Kuka on yhtä rikas kuin minä?”
Ajatus tulee lähelle syksyllä. Kesästä luopuminen on monelle haikeaa. Valo vähenee, illat pimenevät ja ilma viilenee.
Syksyssä ei tarvitse kaivata kesää, vaan voi löytää syksyn ilon.
Aistia kosteaa sammalta, lehtiä ja havupuiden tuoksua. Sieniä, marjoja, värien koko kirjoa, kasteisia hämähäkinverkkoja ja välillä niin harmaita, mutta rauhoittavia sumupäiviä. Kuunnella tuulta ja hiljaisuutta, pysähtyä ja aistia, mitä maa juuri nyt antaa meille.
Luontoa voi maistaa, haistaa, kuulla, nähdä ja tuntea. Sen kauneutta ja tuoksuja voi myös muistella.
Luonnon rikkautta ei tarvitse omistaa saadakseen olla osa sitä. Riittää, että pysähtyy edes ajatuksissaan sen äärelle, katsoo taivaalle ja hengittää syvään.
Psalmin sanoin: ”Kuinka paljon onkaan sinun luomistöitäsi, Herra! Kaikki ne olet viisaasti tehnyt.”
