Lupa levätä
Marraskuussa pimeys tuntuu kaikennielevältä. Moni pakenee pimeyttä haaveilemalla kesästä, matkustamalla etelään tai kuorruttamalla kodin valoilla.
Eräs syksystä pitävä tuttavani kertoi, että pimeys ei ahdista häntä. Pimeä on hänen mielestään kuin viitta, johon voi kääriytyä, ja jonka sisällä voi olla turvassa.
Joskus ahdistuksia voi helpottaa käymällä niitä kohti. Usein, kun menee ulos luontoon, huomaa, ettei siellä välttämättä ole niin pimeää, kuin miltä sisältä katsottuna näyttää. Silmät tottuvat, tähdet ja kuu valaisevat, vaaleat pinnat heijastavat pienenkin valon. Marraskuisesta luonnosta löytyy vielä värinpilkahduksiakin; metsän sammal ja havupuut loistavat vihreinä ympäri vuoden.
Luonnossa pimeä aika tarkoittaa levon aikaa. Meidänkin kehoissamme käynnistyy pimeässä luontainen rentoutumisen ja lepäämisen prosessi. Voisimmeko antaa itsellemme luvan levätä enemmän tähän vuodenaikaan?
Psalminkirjoittaja toteaa lohdullisesti: ”Vaikka sanoisin: »Nyt olen pimeyden kätköissä, yö peittää päivän valon», sinulle ei pimeys ole pimeää, vaan yö on sinulle kuin päivänpaiste, pimeys kuin kirkas valo.”
